Opintoneuvonta ja ohjaus yliopistossa

Opintoneuvonnan ja ohjauksen tavoitteena on tukea suunnitelmallista opiskelua ja vahvistaa opiskelijan asiantuntijuutta. Tärkein opintojen ohjauksen väline on opinto-oppaasta löytyvä opetussuunnitelma.

Ohjaus on tarkoitettu kaikille opiskelijaryhmille eli kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijoille, kansainvälisille opiskelijoille, avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille, alumniopiskelijoille ja tohtoriopiskelijoille.

Opiskelijan oikeudet ja vastuut opintojen ohjauksessa

Opiskelijalla on oikeus saada oppimista ja akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamista tukevaa ohjausta osana opetusta ja tarvittaessa erillisenä palveluna.

Henkilökohtaista ohjausta opintoihin liittyen annetaan ensisijaisesti tiedekunnissa ja tutkinto-ohjelmissa. Lisäksi henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja tarjotaan myös osana yhteisiä ohjauspalveluita silloin, kun opiskelija tarvitsee enemmän tukea. Tällöin opiskelijalla on mahdollisuus keskustella ohjauksen asiantuntijan kanssa ja jäsentää tilannettaan tai keskittyä johonkin tiettyyn teemaan tai pulmaan.

Opiskelijana vastaat itse:

  • opintojesi suunnittelemisesta (HOPS) ja suorittamisesta opetussuunnitelman mukaisesti. Tohtoriopiskelijoiden HOPS-ohjeet.
  • omien tavoitteittesi asettamisesta suhteessa opintojen osaamistavoitteisiin
  • osallistumisesta opintojen sisältämään ohjaukseen sekä hakeutumisesta muuhun tarvitsemaasi ohjaukseen
  • akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamisesta, oman osaamisesi kehittämisestä ja työelämävalmiuksien kartuttamisesta
  • tärkeimpien säädösten ja opiskelun etiikan tuntemisesta

Opintoneuvonta ja ohjaus tiedekunnissa

Opettaja vastaa opetuksen tavoitteisiin, opiskelukäytäntöihin ja arviointiin liittyvästä ohjauksesta.

Jokaiselle opiskelijalle on nimetty HOPS-opettaja, joka tukee henkilökohtaista opintojen suunnittelua.

Muusta kuin opetukseen liittyvästä neuvonnasta ja ohjauksesta vastaa tiedekunnan opintopalvelut (opintopäälliköt, -koordinaattorit ja -sihteerit) esimerkiksi seuraavissa asioissa:

Yhteiset opintoneuvonta- ja ohjauspalvelut tutkinto-opiskelijoille

Yhteiset opintoneuvonta- ja ohjauspalvelut täydentävät tutkinto-ohjelmien ja tiedekuntien opintoneuvontaa ja ohjausta. Kandidaatti- ja maisteriopiskelijoille tarjotaan sekä henkilökohtaista että ryhmämuotoista tukea ja koulutusta.

Henkilökohtaiset ohjauskeskustelut

Kaikkien tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden on mahdollista varata ohjauskeskusteluaika silloin, kun opiskelija haluaa jäsentää opiskeluelämäntilannettaan tai tulevaisuuden tavoitteitaan. Keskustelut ovat yleensä kertaluontoisia 1-1,5 tunnin mittaisia tapaamisia.

Ajanvaraus ohjauskeskusteluihin tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opintoneuvonta@uta.fi. Keskusteluaika pyritään tarjoamaan kuukauden kuluessa.

Uraohjauskeskustelut

Uraohjauskeskustelu on työelämäasiantuntijoiden tarjoama palvelu työelämäpohdintaan Tampereen yliopiston valmistumisvaiheessa oleville sekä vastavalmistuneille tutkinto-opiskelijoille. Uraohjauskeskustelu on yksilöllinen, opiskelijan tilanteesta lähtevä pohdinnan paikka, jossa peilataan ja suhteellistetaan opiskelijan osaamista työelämän näkökulmasta ilman oppiainesidonnaisuutta. Erilaisten mahdollisuuksien hahmottaminen sekä osaamisen tunnistaminen edesauttavat tavoitteiden mukaisen paikan löytämistä työelämässä.

Aika henkilökohtaiseen uraohjauskeskusteluun työelämäasiantuntijan kanssa varataan ennalta ja yleensä tapaaminen on kertaluontoinen. Aikaa varatessa kannattaa kertoa omasta taustastaan sekä niistä teemoista, jotka erityisesti pohdituttavat.

Ajankohta uraohjauskeskustelulle tarjotaan jonotilanteesta riippuen, tiedustelut sähköpostitse. Yliopiston henkilökunta voi ohjata opiskelijan ottamaan yhteyttä työelämäasiantuntijaan tai opiskelija voi ottaa yhteyttä suoraan. Työelämäasiantuntijan tavoittaa parhaiten sähköpostitse: uraohjaaja@uta.fi

Opintopsykologiset ohjauskeskustelut

Opintopsykologinen ohjaus painottuu oppimisen pulmatilanteisiin ja erityiskysymyksiin. Näitä voivat olla esimerkiksi opintoihin kiinni pääseminen, opintojen jumiutuminen, opiskelutaidot, aikaansaaminen, jaksaminen, opiskeluun liittyvät tunteet ja ajatukset, sekä opiskelun sovittaminen yhteen haastavan elämäntilanteen tai erityispulmien kanssa.

Tavallisesti ohjausprosessi koostuu 1-5 käyntikerrasta ja usein myös välitehtävistä. Opiskelijalta odotetaan sitoutumista aktiiviseen työskentelyyn. Opintopsykologinen ohjaus on tarkoitettu kandidaatin- ja maisterintutkintoja tekeville, ja ohjaukseen voi hakeutua opettajan, esimerkiksi HOPS-ohjaajan, tai jonkun muun ohjaustahon (YTHS, opintoneuvoja, jne.) suosituksesta. Yhteydenotossa on hyvä mainita tämä taho.

Vapaita aikoja tarjotaan jonotilanteesta riippuen, ja niitä voi tiedustella sähköpostiosoitteesta opintopsykologi@uta.fi

Opiskelutaito- ja urasuunnitteluryhmät

Opintojen ja urasuunnittelun tueksi järjestetään ryhmäohjauksia vuosittain tai lukukausittain.  

Eritysjärjestelykeskustelut

Opintojen aikaisiin erityisjärjestelyihin liittyviä ohjauskeskusteluja käydään opiskelijan kanssa yhteisissä ohjauspalveluissa. Ajanvaraus erityisjärjestelykeskusteluihin tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opintoneuvonta@uta.fi. Keskusteluaika pyritään tarjoamaan kuukauden kuluessa

Opintoneuvonta- ja ohjauspalvelut avoimen yliopiston opiskelijoille

Ohjauspalvelut avoimen yliopiston opiskelijoille on kuvattu Opintojen aikana -osiossa.

Tohtoriopiskelijat

Tampereen yliopiston opetusneuvoston syksyllä 2011 hyväksymän opintojen ohjauksen linjausasiakirjan mukaan opetuksen ja ohjauksen keskeinen perusta on opiskelijan täysivaltainen jäsenyys yliopistoyhteisössä. Ohjaus rakentuu ohjaajien ja ohjattavan väliselle työ- ja ohjaussuhteelle. Opiskelija on vastuussa omien opintojensa suunnittelemisesta ja toteuttamisesta sekä oman osaamisensa kehittämisestä. Lisäksi opiskelija on velvollinen osallistumaan opintoihin sisältyvään ohjaukseen ja vastuussa muuhun tarvitsemaansa ohjaukseen hakeutumisesta. Opiskelijalla on oikeus saada oppimista ja akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamista tukevaa ohjausta sekä osana opetusta että tarpeen mukaan erillisenä palveluna.

Tohtorikoulutuksen hyvät käytännöt Tampereen yliopistossa linjaa, että tohtoriopiskelijalla olisi hyvä olla vähintään kaksi ohjaajaa tai yksi ohjaaja ja seurantaryhmä. Ohjaajista toisen tulee olla tiedekunnan professori tai tiedekuntaan työsuhteessa oleva dosentti ja toisen vähintään tohtorin tutkinnon suorittanut. Ohjaajat sopivat työnjaostaan ja vastuistaan yhdessä ohjattavan kanssa ohjaussopimuksessa. Kaksi ohjaajaa varmistaa tohtoriopiskelijalle monipuolisen tuen sekä subtanssiohjauksessa että prosessinohjauksessa ja takaa ohjauksen jatkumisen poikkeustilanteissa. Tiedekunnat tarkentavat tätä ohjetta tutkintoja koskevissa yleisissä määräyksissään. Lisätietoja sivulla ohjaus, suunnittelu ja raportointi tohtoriopinnoissa.