Valtamedia epäonnistui maahanmuuttokeskustelussa

Julkaistu 22.12.2016 - 15:18

Professori Kaarina Nikunen hämmästelee, miksi maahanmuuttajien ääni ei kuulu julkisuudessa

Kaarina Nikunen/ Kuva: Jonne Renvall
– Ennenkin on eletty propagandan aikaa, sanoo professori Kaarina Nikunen. Totuudenvastaisuus ja valemedia eivät ole uusia ilmiöitä. Kuva: Jonne Renvall

Valtamedia ei ole Suomessa onnistunut ottamaan kaikkia osapuolia mukaan maahanmuuttokeskusteluun.

– Maahanmuuttajat loistavat poissaolollaan suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Sosiaalinen media on ollut se väylä, missä maahanmuuttajataustaiset bloggaajat ovat alkaneet kirjoittaa, koska valtamedia ei ole osannut ottaa heitä mukaan, sanoo professori Kaarina Nikunen.

Tampereen yliopiston viestinnän ja median tutkimuksen professorina syksyllä aloittanut Kaarina Nikunen johtaa Suomen Akatemian tutkimushanketta rasismista ja julkisesta keskustelusta sekä Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa tutkimusta, jonka aiheena on pakolaiskriisi, tieto ja tunteet.

Olisiko vastakkainasettelu maahanmuuttokeskustelussa ollut maltillisempi, jos media olisi ottanut kaikki osapuolet huomioon?

– Niin väitetään, mutta sitä on vaikea sanoa. Kohtaamiset ja keskustelut ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia. Eivät ne olisi pahentaneet asiaa, mutta ongelma on, että julkisessa keskustelussa usein kiinnostaa enemmän konflikti kuin ymmärryksen rakentaminen.

Vallankumous voi
syntyä ilman someakin

Kaarina Nikusen keskeinen tutkimuskohde on sosiaalinen media, joka on tarjonnut julkisuusväylän sekä maahanmuuttajille että maahanmuuton vastustajille. Jussi Halla-ahon blogi ja Hommaforum nousivat esille juuri sosiaalisen median ansiosta.

Olisiko maahanmuuttovastaisuus tyrehtynyt ilman sosiaalista mediaa?

– Poliittiset liikkeet toimivat riippumatta somesta. Vallankumouksia ja mielenosoituksia oli jo ennen somen aikaa. Ei se ole siitä riippuvainen, Nikunen sanoo.

Sosiaalisen median kautta viesti saavuttaa kuitenkin paljon suuremman yleisön kuin ilman sitä. Aiempi tutkimus on osoittanut, että some-julkisuus legitimoi puhetapoja ja tekee keskustelusta aggressiivisempaa kuin aiemmin.  

Vihapuhe lamautti
Suomen ilmapiiriä

Suomalainen maahanmuuttokeskustelu kärjistyi syyskesällä 2015, kun maahan tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa lähinnä Irakista ja Afganistanista. Kansanedustaja Olli Immosen kansallishenkinen Facebook-päivitys oli yksi käännekohta.

– Ihmiset olivat kuunnelleet aika hiljaa tätä puhetta ilman, että siihen oli puututtu voimakkaasti. Nyt se läikähti yli ja tuntui, että nyt tarvitaan vastapuhetta vihamielisyydelle, Kaarina Nikunen sanoo.

Perussuomalaisten nousu ja maahanmuuttovastaisuuden kasvu johtivat Nikusen arvion mukaan lamaantuneeseen ilmapiiriin. Toimittajatkaan eivät haastaneet vihapuhetta.

– Maahanmuuton vastustajat käyttivät argumentteja, että ollaan naiiveja ja tyhmiä, ollaan vähän rähmällään. Suomessahan tällä on historiallisesti aika vaikeat perinteet. Eihän kukaan halua olla naiivi tai tyhmä. Kului useita vuosia ennen kuin tuli aika voimakas ja laaja kyllästyminen tähän vihamieliseen puheeseen.

Oliko toimittajien käyttäytyminen poikkeuksellista, että he sallivat vihapuheen eivätkä haastaneet sitä?

– Osittain se johtui ajatuksesta, että on ammattimaista olla puolueeton. Ei ollut kokemusta tai asiantuntemusta sellaisista kysymyksistä kuten rasismi, vähemmistöjen oikeudet ja etnisyys. Ne eivät olleet toimittajien ydinalueita Suomessa. Jossain brittilehdistössä keskustellaan näistä asioista, kun siellä on paljon pitempi perinne puhua monikulttuurisuudesta.

Itsekritiikin aihetta
muillakin kuin toimittajilla

Vuoden 2015 pakolaiskriisi oli Suomessa käännekohta, jonka jälkeen monet toimittajat perehtyivät maahanmuuttoon ja tutustuivat vastaanottokeskuksiin. Onko toimittajilla nyt itsekritiikin paikka?

– Varmaan siihen on aina syytä, mutta ei tämä koske pelkästään toimittajia. Kyllä tämä koskee kaikkia siinä, että ihmiset eivät puutu ja antavat asioiden tapahtua. Kyllä se on pohdinnan paikka, Kaarina Nikunen sanoo.

Tutkimuksissaan Nikunen on käsitellyt tapauksia, joissa sosiaalista mediaa on käytetty solidaarisuuden ja myötätunnon herättämisen välineenä.

– Some on sellainen, millaiseksi me sen teemme. Ei some itsessään ole paha tai hyvä. Se riippuu siitä, miten sitä käytetään.

Syksyllä 2015 käynnistyi some-kampanja otsikolla ”Ennen olin pakolainen”. Siinä pakolaisina Suomeen tulleet nuoret kertoivat, mitä heistä on tullut tai mihin he opiskelevat.

– Se oli aika hieno kampanja, joka muistutti siitä, että tämä ei ole pysyvä tila ihmisen elämässä.

Kampanja keräsi myös maahanmuuton vastustajien postauksia, eivätkä kaikki niistä olleet kielteisiä. Kampanja onnistui ylittämään jakolinjoja ja yhdistämään ihmisiä.

Nikunen on seurannut 1990-luvulta saakka Italian Sisiliassa sijaitsevaa kylää, joka otti Välimerelle haaksirikkoutuneita kurdipakolaisia mukaan kylän arkeen. Asukkaat toivoivat muuttajien tuovan uutta elämää kuihtuvaan kyläänsä. Seuraavaksi Nikunen selvittää, mihin pakolaiset ovat myöhemmin muuttaneet ja millaisia heidän elämänvaiheensa ovat olleet.

Myös Suomesta löytyy pieniä paikkoja kuten Pudasjärvi, Kyyjärvi ja Kauhava, joissa pakolaiset etsivät yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa uusia elinkeinoja kuihtuville paikkakunnille.

Mediakuvasto
kärjistynyt

Suomalainen mediakuvasto on Kaarina Nikusen mukaan täynnä kärjistyksiä ja ristiriitoja. Kuva pakolaisista on stereotyyppinen siten, että heidät kuvataan joko uhreina tai uhkaavan väkivaltaisina terroristeina.

– Aiempi tutkimus on tuonut esiin sen, että nämä kuvastot toistuvat vuodesta toiseen.  Näkemys muuttuu, kun ihmiset kohtaavat oikeasti ja elävät yhdessä, Nikunen sanoo.

Uutiset Berliinistä kertovat, että joulutorilla ihmisuhreja aiheuttaneen iskun tekijä on tietävästi tunisialainen maahanmuuttajamies. Tällaiset tapauksen kärjistävät vastakkainasettelua ja lisäävät pelkoja.

– Tulevaisuus ei ole toivoton. Jos tekijät ovat maahanmuuttotaustaisia tai turvapaikanhakijoita, niin se on hirveän leimaavaa. On se huolestuttavaa.

Kanava-lehti julkaisi Turun yliopiston taloussosiologien tutkimuksen sitä, miten luotettavina suurten puolueiden jäsenet pitävät tiedotusvälineitä. Tulosten mukaan perussuomalaiset pitävät valemediana tunnettua MV-lehteä yhtä luotettavana kuin Helsingin Sanomia.

Nikunen näkee MV-lehden nousun oireena mielipiteiden ja näkemysten voimistumisesta.

– MV-lehti julkaisee tarkoituksellisesti väärä tietoa, ja se on eri asia kuin mielipiteet ja poliittiset näkemykset. MV-lehti ei ole sama asia kuin puoluelehdet, mutta ammentaa suosiota tuottamalla sellaista sisältöä, joka sopii lukijoiden ajatusmalleihin. Yleisesti ottaen voidaan nähdä että mielipiteellinen ja näkemyksellinen  journalismi on lisääntynyt

Mediamurros
muttei käännekohta

Britannian Brexit-kansanäänestyksen ja Yhdysvaltain Trump-voiton jälkeen on alettu puhua totuuden jälkeisestä ajasta. Kaarina Nikunen ei käsitettä sellaisenaan niele.

– Tutkimuksen näkökulmasta se on kiinnostava siinä mielessä, että sitä voi tarkastella ja sitä voi haastaa. Aikakausien nimeäminen näin nopeasti ja selkeästi jonkun yhden ilmiön kautta ei ole järkevää. Löytyy esimerkkejä siitä, että ennenkin elettiin propagandan aikaa. Eivät nämä ilmiöt ole sinänsä mitään uusia, Nikunen sanoo.

Tiedon tuottamisen ja esittämisen muodot ovat muuttuneet, yhteiskunta fragmentoitunut ja median ansaintamallit murentuneet. Voiko tätä sanoa käännekohdaksi?

– Tällä hetkellä ei. Tämä on pidemmän kehityksen jatkumo, Nikunen sanoo.

Teksti: Heikki Laurinolli