Turvapaikkaprosessi liian raskas

Julkaistu 24.1.2017 - 11:56
Eeva Puumala/ Kuva: Jonne Renvall
Maahanmuuttoon liittyvä vastakkainasettelu ei ole vain suomalainen ilmiö. Eeva Puumala sanoo, että mielipiteet kärjistyivät kaikkialla Euroopassa. Kuva: Jonne Renvall

Eeva Puumalan tutkimusaihetta pidettiin turhana, kun hän vuonna 2006 alkoi haastatella turvapaikanhakijoita

Turvapaikkaprosessi on liian jäykkä vastaamaan muuttoliikkeen vaihteluihin. Tutkija Eeva Puumala sanoo, että yli 30 000 turvapaikanhakijan määrä Suomessa vuonna 2015 osoitti järjestelmän ongelmallisuuden.

– Hallinnan mekanismit eivät toimi eivätkä pysty vastaamaan muutokseen, koska muuttoliike hakee nopeasti uusia suuntia. Ihmiset vaihtavat reittiä ja mukautuvat. Geneven sopimus pakolaisuudesta ei ehkä toimi sellaisenaan tapauksiin, joissa liikkuvuuden syyt ovat moninaiset, Puumala sanoo.

Eeva Puumala sai kuulla tekevänsä turhaa työtä ja tutkivansa marginaalista ilmiötä, kun hän vuonna 2006 alkoi kerätä aineistoa B-luvan ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista. Silloin määrät olivat 3000 hakijan tasolla.

Kukaan ei enää pidä Eeva Puumalan tutkimustyötä turhana. Hän väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi vuonna 2012 ja työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Taprissa. Arvostettu brittikustantamo Routledge julkaisi joulukuussa Puumalan väitöskirjan pohjalta muokkaaman tutkimuksen turvapaikanhakijoista.

Turvapaikkamenettelyn
osapuolet tyytymättömiä

Turvapaikanhakijat ja maahanmuuttoviraston työntekijät olivat molemmat tyytymättömiä turvapaikkaprosessiin jo vuonna 2011, kun Eeva Puumala keräsi aiheesta laajan kyselyaineiston. Syyt tyytymättömyyteen olivat erilaisia, mutta molemmat kokivat, ettei prosessi palvellut tarkoitustaan.

– Viranomaiset kokevat, että puhutteluista on vaikea saada sentyyppisiä kertomuksia ulos, mitä tarvittaisiin. Turvapaikanhakijat taas esittävät, että heitä ei ole kuultu tai heidän tarinansa ei tullut kuulluksi siten kuin he olisivat toivoneet.

Tutkimuksensa uusimmassa vaiheessa Puumala pääsi videoimaan turvapaikkapuhutteluja. Hän aikoo verrata toisiinsa videoituja puhutteluja, niistä tehtyjä haastatteluraportteja ja prosessin päätteeksi syntyviä turvapaikkapäätöksiä.

Puumala pyrkii ymmärtämään dynamiikkaa, mikä liittyy turvapaikanhakijan saapumiseen ja siihen prosessiin, mikä käydään viranomaisten ja laillisen hallinnan koneiston kanssa. Hän haluaa tietää, miten prosessi heijastuu turvapaikanhakijoihin ja millaisia seurauksia sillä on heidän kotoutumiselleen ja kyvylleen kokea, että heillä on joku paikka Suomessa.

Ongelma turvapaikkapuhutteluissa on siinä, että hakijalla ei yleensä ole esittää mitään kirjallista dokumenttia vaiheistaan, kuten pidätyksistä, vangitsemisista tai pahoinpitelyistä. Vuorovaikutus perustuu suulliseen kommunikaatioon, joka toteutuu tulkin välityksellä.

Puumala pitää hämmästyttävänä sitä, että turvapaikkaprosessin usein ajatellaan olevan automaatio, vaikka se pohjautuu vuorovaikutustilanteelle, joka sellaisena on aina altis väärinkäsityksille.

Turvapaikkapuhuttelun
toteuttaminen vaikeaa

Turvapaikkapuhuttelussa on kaikki riskitekijät, mitä vuorovaikutustilanteeseen voi yleensä liittyä. Osapuolilta puuttuu yhteinen kieli ja yhteinen kulttuuri.

Turvapaikkapuhuttelun hallinnollinen muoto on hyvin tiukka. Tavoitteena on selvittää kertomuksen perusteet turvapaikkapäätöstä varten. Viranomainen ohjaa keskustelua kohti päämäärää, jota hakija ei välttämättä ymmärrä.

– Se on monenkeskinen vuorovaikutustilanne. Kertomus välittyy tulkin kautta molempiin suuntiin. Kerrotun ja kirjoitetun tarinan ero on aika mielenkiintoinen, Eeva Puumala sanoo.

Onko prosessi niin mahdoton, ettei siinä voikaan onnistua?

– En usko mihinkään ideaalitilanteeseen. Se on kuitenkin ihmisten toimintaa, joka on riippuvainen sekä haastattelijan, haastateltavan että tulkin ominaisuuksista. Ei ole sellaista sabluunaa, joka sopisi kaikkiin.

Puumalan mukaan vuorovaikutus helpottuisi, jos ihmiset olisivat samalla tasolla. Hakijoita voitaisiin informoida paremmin, jotta he ymmärtäisivät, mistä tilaisuudessa on kysymys.

Turvapaikkapuhuttelun kieli on teknistä ja oikeudet ja velvollisuudet epäselviä. Hakijoiden on vaikea ymmärtää juridisia termejä, jotka käännetään heille lennosta. Vastausten kirjaamisen tavat voivat vaihdella. Nonverbaalin viestinnän kirjaamiselle ei ole tarkkoja ohjeita.

Tehdäänkö haastattelujen ongelmien vuoksi vääriä turvapaikkapäätöksiä?

– Sitä on mahdotonta arvioida, mutta haavoittuvainen tämä tilanne on, koska se on ihmisten toimintaa, Puumala sanoo.

Maahanmuuttoviraston työntekijät tulivat viime kesänä julkisuuteen ja kertoivat ongelmistaan ja ylhäältä tulevasta poliittisesta paineesta. Heidän on vaikea saada aikaan kertomuksia annetussa ajassa. Puhuttelujen järjestäminen ja arvion tekeminen on raskasta työtä.

Turvapaikkapuhuttelut muuttuivat vuosina 2015–16, eivätkä hakijat enää automaattisesti saa oikeusavustajaa mukaan puhutteluun valvomaan etujaan. Nyt asian selvittäminen on usein kokonaan viranomaisen vastuulla.

Kiristykset eivät lähteneet maahanmuuttoviraston sisältä vaan ulkopuolisista paineista. Rajoitteet tulevat hallituksen turvapaikkapoliittisesta toimenpideohjelmasta.

Vuoden 2015 kriisi
ei tullut yllätyksenä

Suomeen tuli vuonna 2015 ennätysmäärä turvapaikanhakijoita lähinnä Irakista ja Afganistanista. Monet suomalaiset yllättyivät mutta eivät aivan kaikki.

– Ei se kauhean yllättävää ollut, sillä oli niin paljon ihmisiä valmiudessa lähteä liikkeelle. Aivan tasan tarkkaan kukaan ei osannut ennakoida, milloin se tapahtuu, Eeva Puumala sanoo.

Syyrian kriisi ja Lähi-idän levoton tilanne ennakoivat tuolloin, että väkeä on pian tulossa Eurooppaa kohti. Viranomaiset tekevät Puumalan mukaan aika tarkkaa ennakointia siitä, paljonko mahdollisesti liikkeelle lähtevää väestöä milläkin alueella on.

Puumala sanoo, ettei muuttajilla itselläänkään ollut selkeää kuvaa siitä, mihin he menisivät lähdettyään kotimaastaan. He saivat matkansa aikana uutta tietoa siitä, missä on samanmaalaisia ihmisiä. Oli ymmärrettävää suunnata maihin, joissa olisi tuttuja ihmisiä.

– Salakuljettajat eivät myöskään aina kerro, mihin matka suuntautuu, eikä kuljetettavalla henkilöllä näin itsellään ole mahdollisuutta välttämättä edes vaikuttaa, mihin kohdemaahan hän päätyy.

Suomessa syntyi jyrkkä vastakkainasettelu maahanmuuton vastustajien ja kannattajien välille.

– Ei se ollut pelkästään Suomelle tyypillinen ilmiö. Sitä samaa nähtiin ympäri Eurooppaa. Ei se ollut suomalainen vika tai ongelma, että mielipiteet kärjistyivät. Kyllä polarisaatiota oli nähtävissä myös muualla.

Puumala sanoo, että puhe pakolaiskriisistä tai hallitsemattomasta tulvasta synnytti kielteisiä mielikuvia. Pelko ja arkuus uuden edessä eivät hänen mukaansa ole yksinomaan pahasta, mutta kriisimetaforan poliittinen käyttö on eri asia, sillä se heijastuu eri väestöryhmien suhteisiin.

Yllyttikö tiedonvälitys vastakkainasetteluun?

– En tiedä, oliko se tietoista, koska asian mittakaava tavallaan oli yllätys, Puumala sanoo.

Suomessa oli totuttu ajattelemaan, ettei tämä ole kovin houkutteleva maa ja että tänne tulee vain vähän ihmisiä. Se synnytti kontrastin ja ruokki Puumalan mielestä vastakkainasettelua.

Puumala välttää puhumasta turvapaikanhakijoista uhreina tai uhkana. Myöskään pakolaistulvasta tai kriisistä ei pitäisi puhua. Se on kuitenkin erittäin todennäköistä, että tulijoiden määrä taas jossakin vaiheessa lisääntyy.

Teksti: Heikki Laurinolli

Eeva Puumala: Asylum Seekers, Sovereignty, and the Senses of the International: A Politico-corporeal Struggle. Routledge 2016.