Tietoarkiston johtajaksi valittiin Helena Laaksonen

Julkaistu 17.1.2017 - 13:28
Helena Laaksonen/ Kuva: Kuva: Mikko Pajulahti
– Tietoarkisto on juuri nyt hyvässä kunnossa, mutta ala kehittyy koko ajan. Pitää pysyä kehityksessä mukana, sanoo uusi johtaja Helena Laaksonen. Kuva: Mikko Pajulahti

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston uudeksi johtajaksi on valittu YTM Helena Laaksonen. Tampereen yliopiston hallitus teki nimityksen maanantaina vuoden ensimmäisessä kokouksessaan.

Helena Laaksonen on työskennellyt Tietoarkistossa tammikuusta 2002 lähtien, viimeksi informaatikkona ja varajohtajana. Hän on hoitanut johtajan tehtävää Sami Borgin sijaisena kaikkiaan lähes kaksi vuotta, viimeksi vuonna 2016 ja tammikuun 2017 alusta, kun Borg lopetti Tietoarkistossa ja siirtyi tutkimustehtäviin.

Ennen Tietoarkisto-uraansa Laaksonen on työskennellyt tutkijana sosiologian oppiaineessa useissa tutkimusprojekteissa Tampereen yliopistossa ja vuoden Mannheimin yliopiston Eurooppalaisen yhteiskuntatutkimuksen keskuksessa Saksassa.

– Jatkamme täällä Tietoarkistossa valitsemallamme tiellä, yhdessä, Laaksonen hahmottelee tulevaisuuden visiotaan.

– Tietoarkisto on juuri nyt hyvässä kunnossa, mutta ala kehittyy koko ajan. Pitää pysyä kehityksessä mukana ja mielellään myös vaikuttaa siihen.

Laaksonen huomauttaa, että sähköistä infrastruktuuria pitää päivittää jatkuvasti.

– Siihen tarvitaan sekä ulkopuolista rahoitusta että yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa, hän toteaa.

Tietoarkisto on Tampereen yliopiston erillisyksikkönä toimiva tutkimuksen ja opetuksen valtakunnallinen palveluinfrastruktuuri. Se arkistoi ja välittää sähköisiä tutkimusaineistoja tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lisätiedot:
Helena Laaksonen, johtaja: +358 40 190 1440, helena.laaksonen at uta.fi