Sovittelutoiminnalle ensimmäinen Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininta

Julkaistu 10.10.2016 - 08:47

Julkaisuvapaa lauantaina 8.10. 2016 klo 15

Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininta julkistettiin lauantaina 8.10. ensimmäistä kertaa. Kunniamaininnan sai Suomen Sovittelufoorumin puheenjohtaja Timo Pehrman sovittelutoiminnan istuttamisesta Suomeen. Sovittelu on vapaaehtoisuuteen perustuva vuorovaikutteinen menetelmä konfliktien ratkaisemiseen.

Kunniamaininnan myönsi puheviestinnän tieteellisen yhdistyksen Prologos ry.:n johtokunta keräämiensä ehdotusten pohjalta. Keskeisimmäksi kriteeriksi kunniamaininnalle asetettiin ihmisten välisen vuorovaikutuksen edistäminen myönteisellä tavalla.

- Prologos haluaa tällä kunniamaininnalla kohdistaa huomiota vuorovaikutuksen ilmiöihin ja nostaa esiin tahoja, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet vuorovaikutuksen kehittämistä, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja, professori Pekka Isotalus.

Kunniamaininnan saaja Timo Pehrman on istuttanut sovittelutoimintaa suomalaiseen yhteiskuntaan kehittämällä, kouluttamalla ja tutkimalla aihetta. Hänen elämäntyönsä on vaikuttanut sekä sovittelutyön koulutuksen kehittämiseen että sovittelukäytäntöjen leviämiseen mm. organisaatioihin, päiväkoteihin, kouluihin ja kulttuurienvälisiin yhteyksiin. Sovittelu on myös puheviestinnän tutkimuksen ja koulutuksen näkökulmasta tärkeä vuorovaikutusilmiö.

- Joskus esimerkiksi ärsyke työyhteisössä johtaa ihmissuhdekonflikteihin ja jopa vuosien puhumattomuuteen ja vääriin tulkintoihin. Sovittelutoiminnalla pyritään saamaan aikaan keskustelua, lisäämään ymmärrystä ja oikaisemaan tulkintoja vuorovaikutuksessa. Kysymys on ihmisten hyvinvoinnista, Timo Pehrman kuvailee.  

Kunniamaininta julkistettiin Tampereen yliopistossa Prologos ry:n järjestämien Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivien päätteeksi. Päivillä esiteltiin tuoreinta tutkimusta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta niin työelämän kuin yksityiselämänkin konteksteissa.

Suomen sovittelufoorumi: http://www.sovittelu.com

Lisätietoja:
Prologos ry:n puheenjohtaja, professori Pekka Isotalus, 050 360 5221, pekka.isotalus@uta.fi
Prologos ry:n tiedottaja Tessa Horila, 044 350 2237, tessa.horila@jyu.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 7.10.2016