Kaikkien aikojen etevin julkkiskirjailija

Julkaistu 14.1.2016 - 12:52
Tervo
Jari Tervo tunnetaan Uutisvuoto-televisio-ohjelmasta, jonka vakiojäsen hän on ollut vuodesta 1998. Tämä kuva on vuodelta 2009. Kuva: Yle/TV1

Tarja-Liisa Hypén teki Jari Tervon kirjailijanurasta ensimmäisen kattavan akateemisen tutkimuksen

hypen
Julkisuudesta on ollut Jari Tervon kirjailijanuralle sekä hyötyä että haittaa, sanoo Tarja-Liisa Hypén, joka on tehnyt Tervosta ensimmäisen akateemisen tutkimuksen. Kuva: Jonne Renvall

Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori Tarja-Liisa Hypén on tehnyt ensimmäisen kattavan akateemisen tutkimuksen Jari Tervosta, joka on ollut yksi viime vuosikymmenten tuotteliaimpia, myydyimpiä ja näkyvimpiä suomalaisia kirjailijoita. Hypén analysoi Tervon kirjailijakuvaa kirjallisen tuotannon ja laajan vastaanottoaineiston, erityisesti kirjallisuuskritiikkien avulla.

Suuri yleisö tuntee Jari Tervon television Uutisvuoto-viihdeohjelmasta vuodesta 1998 lähtien. Kirjallisen uransa Tervo aloitti runoilijana vuonna 1980. Hän on julkaissut yhteensä 17 romaania, neljä runokokoelmaa, kolme novellikokoelmaa ja kaksi tv-käsikirjoitusta.

Julkisuuden taakankantaja

Julkisuudesta on ollut Jari Tervolle hyötyä ja haittaa. Tutkijan mukaan julkinen kohina on jopa peittänyt teokset niin, että kriitikot ovat käsitelleet joskus arvosteluissaan vain julkista henkilöimagoa ja unohtaneet kirjan kokonaan.

Tarja-Liisa Hypénin mukaan Tervo on uranaukaisija, joka on tehnyt paljon aiemmin kaiken sen, minkä nykyisin jokainen kirjailija joutuu tekemään. Tervo joutuu vieläkin kantamaan taakkaa julkisuutensa tähden.

Saako julkkiskirjailija muita huonompia kritiikkejä?

– Hän saa yksipuolisia kritiikkejä, joissa etsitään naurattamista myös kirjoista, joissa sitä ei ole yhtään tavoiteltu. Joka lauantain Uutisvuodossa näkyminen vaikuttaa niin paljon, että sen läpi suodatetaan teos kuin teos, Hypén sanoo.

Kriitikot antavat tutkijan mukaan vääriä todistuksia kirjallisuudesta silloin, kun he eivät osaa sulkea pois sitä tekijän roolia, mikä ei kuulu kirjallisuuden tuottamiseen.

– Kunpa vain osattaisiin ottaa teos teoksena eikä valtavasti sitä muuta imagoa. Mutta onhan julkkiskirjailijan brändistä paljon hyötyä kirjailijalle. Sehän myy teoksia ihan kauheasti. Ei se imagon monipuolisuus ole pelkkä huono asia.

Valistaja ja opettaja

Jari Tervo on julkkiskirjailijan roolissaan nostanut esiin tärkeitä yhteiskunnallisia asioita ja valistanut suomalaista lukijakuntaa.

– Tervo on opettanut lukijoita tajuamaan, mitä kaunokirjallinen teksti on ja miten fiktio on omalakistaan, Hypén sanoo.

Kirjallisuutta vähemmän lukeneetkin ovat Tervon avulla tutustuneet vaikeisiin kirjallisiin rakenteisiin ja monimutkaisiin ilmaisuihin.

– Kritiikeissä usein sanotaan, että vaikka Tervon teosten lukeminen on vaikeata, niin kyllä se kannattaa. Tällaista kompetenssin kasvattamista Tervo on harrastanut. Se on juuri sellaista mitä julkkiskirjailija voi tehdä. Tämän tehtävän Tervo on aivan loistavasti toteuttanut.

Runoilla rikastuminen provosointia

Jari Tervo rakensi omaa julkisuuskuvaansa jo uransa alussa. Tarja-Liisa Hypénin mukaan tulos näkyi kolmannen ja neljännen runokokoelman kritiikeissä, joissa viitattiin pellen rooliin. Tervo oli jo tuolloin näkyvässä asemassa Ilta-Sanomien toimittajana.

Tietoinen julkisuuden rakentaminen oli uusi asia 1980-luvulla, jolloin kirjailijat eivät osallistuneet omaan markkinointiinsa.

– Kriitikot pitivät Tervon toimintaa halpahintaisena, mutta Tervo teki sen niin suorin sanoin ja räikeästi, että se oli provokatiivista ja ehkä tahallista asettautumista romanttista taitelijamyyttiä vastaan.

Tervo kehuskeli kirjoittavansa runoja rahan vuoksi, vaikka juuri runous oli kehnoin mahdollinen keino rikastua.

– Se oli provokatiivista puhetta, mutta sehän otettiin aika tosissaan, ja Tervo pääsi ahneen kirjoihin.

Pohjan hovi käännekohtana

Jari Tervo julkaisi vuonna 1992 ensimmäisen romaaninsa Pohjan hovi, josta tuli hänen uransa käännekohta. Tarja-Liisa Hypén pitää tätä kirjaa Tervon pääteoksena. Kriitikot ottivat kirjan vastaan hämillään.

– Ei ymmärretty, voiko tätä kirjailijaa pitää hyvänä vai huonona ja että onko tällainen outo tyyli edes hyväksyttävää vai onko se mestarillista. Kirjaa arvostettiin kyllä, mutta vähän varovasti.

Pohjan hovi kertoo miesjoukon taksimatkasta Rovaniemeltä Sodankylään kadonneen lompakon perässä. Matkalla ryypätään ja kerrotaan tarinoita, jotka nousevat tärkeämmiksi kuin itse matka.

Seuraava teos Poliisin poika oli paljon helpommin vastaanotettavaa tekstiä, jonka kriitikotkin ymmärsivät. Tervo sai maineen Rovaniemen roistojen taitavana ja värikkäänä kuvaajana.

Hypén havaitsi, että kustantamokin alkoi tässä vaiheessa käsitellä Tervoa bestseller-kirjailijana, jonka aiheet ja piirteet pysyvät samoina. Mielikuvaa haluttiin pitää yllä, vaikka seuraavat teokset olivat keskenään hyvinkin erilaisia. Myös kriitikot käsittivät Tervon 90-luvun kirjat saman sarjan jatkumoksi, vaikka Rovaniemi ei kaikissa enää ollut päänäyttämönä.

Vuonna 1999 ilmestynyt Minun sukuni tarina on postmoderni metafiktio, mutta sitä ei kritiikeissä edes mainittu. Tervon taitoa kokeilla erilaisia rakenneratkaisuja ei huomattu.

– Olen verrannut Tervon tyyliä haitariin. Sen palkeet voivat levitä ihan levälleen rönsyäväksi kerronnan virraksi tai sitten tiivistyä hyvin lakonisiksi lauseiksi, jotka ovat suorastaan sana-arvoituksia. Tämä kaikki tunnistuu lukijalle tervomaisuudeksi. Siinä on se verbaali virtuositeetti, mistä häntä on kyllä kehuttu kritiikeissä.

Minun sukuni tarina ja sitä seurannut Kallellaan. Isän päiväkirja ovat Hypénin mielestä tyypillisiä julkkiskirjailijalle. Ne ovat työpäiväkirjoja kirjailijan arjesta. Ne eivät kerro narsismista vaan pakosta pohtia omaa julkkiskirjailijan roolia.

Antirasismi keskeinen arvo

Jari Tervo kirjoitti 2000-luvulla sarjan historiateoksia. Tutkija löytää niidenkin takaa julkkiskirjailijan.

Näiden kirjojen avulla Tervo toi yhteiskunnallisia aiheita populaariin keskusteluun ja tutkijan mukaan kotoutti ja valikoi tiettyjä arvoja yleiseen tietoisuuteen.

– Julkkiskirjailija ei välttämättä keksi uusia yhteiskunnallisia ideoita, mutta hän valitsee olemassa olevia ja kotouttaa niitä. Siihen hän pystyy, koska hänellä on suuri suosio ja suuri yleisö, Hypén sanoo.

Antirasismi on Hypénin mukaan keskeinen Tervon esille nostama arvo. Tervo on sanonut, että hänen historiatrilogiansa – Myyrä, Ohrana ja Troikka – kuvaa Suomen historian suurta poliittista linjaa, joka on kommunismin vastaisuus.

– Tervo tuo selvästi esiin, että kommunismin vastaisuus ei missään tapauksessa ole venäläisten vastaisuutta vaan että suomalaisten ja venäläisten yhteydet ovat hyvinkin tiiviitä. Hän suorastaan alleviivaa näitä yhteyksiä.

Miesten kuvaaja ei onnistu feministinä

Jari Tervon antirasismi sai kiitosta tv-käsikirjoituksesta Mogadishu Avenue (2006), joka oli ensimmäinen maahanmuuttoa käsittelevä tv-sarja Suomessa. Samaan teemaan kuuluu romaani Layla (2011), jota Tervo yritti markkinoida feminismin kautta. Tutkija ei lämpene feminismi-näkökulmalle.

– En voi tutkimuksessani yhtyä siihen, että se olisi feministinen teos. Ei se oikein se Tervon naiskuva siinäkään teoksessa avartunut. Pidän päähenkilö Laylan kuvausta lapsikuvauksena ja siksi onnistuneena. Ei se ole minun mielestäni naisen kuvaamista, Tarja-Liisa Hypén sanoo.

Layla kertoo 15-vuotiaasta kurditytösta, joka pakenee Suomeen kansainvälisen ihmiskaupan uhrina.

Tervo sai alkukaudellaan mainetta alamaailman jätkien kuvaajana. Myöhemmin hän kuitenkin julistautui feministiksi.

– Feminismi ei saa teoksista tukea. Kyllä Tervo vaan miesten kuvaajana sittenkin on omalla alallaan. Vaikka hän on kovasti yrittänyt naiskuvaa avartaa ja monipuolistaa, niin ne mieskuvat vaan ovat kerta kaikkiaan niin parempia, Hypén sanoo.

Suurta huomiota sai vuonna 2009 ilmestynyt Koljatti, joka kuvaa silloista pääministeri Matti Vanhasta ja hänen naissuhteitaan. Hypén pitää teosta median vallan vastaisena satiirina.

– Se liittyy julkkiskirjailijan itsereflektioihin. Tervo saattoi hyödyntää omiakin kokemuksiaan, kun hän kuvaa pääministerin kauheaa kujanjuoksua median ahdistamana. Kirja on vähän omakohtainenkin osittain.

Viime vuosina Tervo on palannut kirjoissaan lapsuutensa ja nuoruutensa 1960- ja 1970-lukujen Rovaniemelle. Nämä teokset rajautuivat Hypeńin tutkimuksen ulkopuolelle.

Teksti: Heikki Laurinolli

Tarja-Liisa Hypén: Minä olen imagoni – Jari Tervon tuotanto, brändi ja kirjailijuus. SKS 2015.